Nimeni on Heidi Linsén. Olen kulttuurialan veteraani, intohimoinen muotoilija ja ongelman ratkaisija, kaupunkiaktiivi sekä tekstiilitaiteilija.

Rakastan kontrasteja, leikittelyä mittasuhteilla, materiaaleilla sekä näkökulmilla. Ihmisoikeuskysymykset ovat olleet keskiössä jo leikkiessäni Harjupuiston hiekkalaatikolla. Taiteessani haluan ottaa kantaa aina kun mahdollista.

Tuftaamisen ilmaisun välineenä löysin sattumalta, nykyajalle tyypillisesti unettomana yönä internetissä seikkaillessa. Aiemmin omimmilta väyliltä on tuntunut hiilipiirtäminen ja akvarellit.

Koen toimivani tekstiilitaiteen ja kuvataiteen rajalla. Pyrin langoilla saavuttamaan mahdollisimman fotorealistista jälkeä, jatkuvasti haastaen niin itseäni kuin valitsemaani tekniikkaa. Tuftatessa palettini on rajallinen, ennalta määrätty, mikä on samalla rauhoittavaa ja raivostuttavaa.

Tämä tekniikka on myös pakottanut luottamaan visiooni ja osaamiseeni läpi prosessin, sillä teos mahdollisine virheineen paljastuu minullekin vasta aivan loppumetreillä.

Inspiroidun arkisista ristiriidoista, epäkohdista, peloista ja ärsytyksen kohteista. Haluan työstää mielessä pyörivää epäkohtaa niin että saan aiheesta ainakin itselleni rauhan. En kuitenkaan halua teoksillani pakottaa näkemystäni katsojalle. Teos on osa pohdintaani, osa epäkohdan prosessointia mielessäni. Hyvin henkilökohtaista, mutta usein myös yllättävän universaalia.

Laajaa huuliryijysarjaani lähdin työstämään kohdatessani jälleen minuun kohdistuneita ristiriitaisia odotuksia naisena. Pitäisi hymyillä enemmän mutta ei niin leveästi eikä koko ajan. Ei saisi olla hiljaa, muttei myöskään liikaa äänessä. Sensuelli vaan ei liian seksikäs. Itsevarma muttei koppava.

Olemisen ja ilmaisun tila tuntui yhtäkkiä kovin ahtaalta. Tutkin näitä ajatuksia ikonisten punaisten huulien avulla. Yllätyin todella positiivisesti näyttelyssä saamasta palautteesta, ryijyt koettiin riemastuttavina, voimaannuttavina.